Ensimmäiset pari viikkoa uudessa työpaikassa meni sairaalaa kiertäessä. Kyseessä on siis vain 4 kerroksinen, sydän- ja keuhkosairauksiin erikoistunut sairaala Lontoon keskustassa. Oxford street on aivan kivenheiton päässä ja raivo-Katja potkii turisteja pois tieltä pitkän työpäivän jälkeen (oikeasti, onko pakko äkkipysähdellä, seisoa liukuportaissa vasemmalla puolella ja tukkia kaikki mahdolliset kulkureitit?). Ekat pari viikkoa oli melko stressaavat, koska joka päivä piti olla eri paikassa. Siinä sitten mietit että mistä löydät vaatteet, kenet pitää tavata ja mitä he odottavat että teen. Inhoan sitä opiskelija tunnetta, kun seisot tumput suorana nurkassa etkä tiedä yhtään missä seisot ja mitä teet. Mutta kunnialla selvittiin ja tulihan siinä nähtyä paljonkin mielenkiintoisia asioita (kuten esimerkiksi kuinka korkea suihkulähde avosydänleikkauksessa voidaan saada aikaiseksi). Mutta ehdottomasti parasta oli toisen Suomalaisen hoitajan tapaaminen! Numerot on jo vaihdettu ja todennäköisesti MM-lätkää mennään yhdessä katsomaan pubiin, jossa ANTERO MERTARANTA selostaa!!!!! Oli todella outoa puhua Suomea työpaikalla, mutta ehdottoman tervetullutta!
Omalla osastolla on siis jo työntekoon päästy kiinni. Työvuorot ovat 12,5 tuntisia ja niitä on 13 kuukaudessa. Ensin vähän mietin että miten mammuttivuoroja jaksaa pari putkeen, mutta pakko myöntää että aika lentää. Ja parastahan on melko runsaatkin vapaapäivät palautumiseen! Mutta työtahti on kova ja eroja löytyy niin hyvässä kuin pahassa.
- Et välttämättä saa työparia. Tämä siis tarkoittaa kun potilaita on n.4-6/hoitaja, niin ne sitten hoidetaan yksin. Ei siinä mitään jos kaikki on käveleviä, mutta yksikin autettava niin saat juosta toisten kiireisten hoitajien perässä että kukaa ehtii auttamaan. Todennäköisesti opiskelija, joita on parhaimmassa tapauksessa 6 kerrallaan.
- Kaikki on lääkärin määräämää. Esimerkiksi happea ei lisätä/vähennetä kuin hätätapauksissa ja tarkka litramäärä on kirjattu lääkekorttiin. Mitään lääkkeitä mitä ei ole lääkekortissa EI anneta ilman lääkärin määräystä. Tämä siis koskee myös ihan perus käsikauppatavaraa. Eilenkin sain sitten hälytellä lääkäriä osastolle, että sain antaa laksatiivia potilaalle. Asiaa perustellaan hoitajan selustan turvaamisella, mutta eikös koulutus valmista perusasioihin? Tuntuu kummalliselta, että kuka tahansa voi ostaa esimerkiksi kodeiinia apteekista ilman reseptiä mutta koulutettu sairaanhoitaja ei saa antaa edes laksatiivia?
- Papereita riittää. Kaikki potilastiedot on kansioissa ja niihin kirjataan kaikki mitä teet eri lomakkeille. Ja tietenkin kansiot ovat aina hukassa, kun niitä siirtelee lääkärit, hoitajat, farmaseutit, fysioterapeutit ja kuka milloinkin. Kaikki vakuuttelevat että sähköisiin potilastietojärjestelmiin siirrytään tulevaisuudessa, mutta ajankohtahan on täysi mysteeri.
- Lääkkeiden jako. Kun vihdoin löydät sen kansion ja saat lääkärin tunnin odottelun jälkeen kirjaamaan sen särkylääkkeen kortille, on aika siirtyä pikkuruiselle lääkepöydälle. Ei ole farmaseuttia, joka on jakanut seuraavan vuorokauden lääkkeet valmiiksi, vaan jokaisen potilaan lääkkeet jaetaan ja viedään erikseen. Ja toistat tämän joka kerta kun on seuraavan lääkkeenjakovuoron aika. Ja osa lääkkeistä on potilaan huoneessa olevassa lukitussa laatikossa ja se sitten vain pitää tietää. Hidasta ja turhaa ravaamista osastoa ympäri.
- Osaaminen on todistettava milloin mistäkin asiasta. Koska olen ensimmäistä kertaa Englannissa töissä, minua kohdellaan kuin vastavalmistunutta. Ennenkuin sain luvan viedä pillereitä, piti tehdä 20 sivuinen työkirja ja sen jälkeen erillinen "nursing trainer" valvoi miten tarkistetaan 100 eri asiaa ennenkuin se pilleri löytää tiensä potilaan suuhun. Ei yhtään huono systeemi varmistamaan hoitajien ammattiosaaminen, mutta kovin työläs ja stressaava. Seuraavaksi on IV-lupien hankkiminen edessä ja luvassa taas uusi työkirja, valvontaa ja koulutusta. Ymmärrettävää tosin, koska Englannissa opiskelijat eivät valmistuttuaan ole kanyloineet kertaakaan, koska koulussa ei sitä opeteta. Työelämälle on annettu paljon vastuuta hoitajien koulutuksen suhteen, joka on mielestäni hidasta. Tuntuu järkevämmältä saada koulun penkiltä perusasiat osaavat sairaanhoitajat, jotka vain kasvattavat omaa osaamistaan sitten työelämässä. Luojan kiitos katetrointi koulutukseen en ole joutunut, mutta odotan vain että milloin se pomo senkin keksii.
- Uniformu. Mustat sukat, mustat kengät, mustat housut/sukkahousut, sininen tunika/mekko. Pomo jo hermostui kun kaulassani killui kaulakoru, joita ei kuulemma saa olla. Yksi sormus on kuitenkin sallittu. Milläs ruumiinosalla me potilaisiin kosketaankaan...?
Nämä siis vain muutamia erikoisuuksia mihin olen törmännyt tähän mennessä. Varmasti Suomessa jossakin voidaan toimia yllämainituilla tavoilla, mutta itse en niihin törmännyt edellisessä työpaikassani. Ja kaikki kokemus vain kasvattaa omaa ammattiosaamistani, joka ei ole lainkaan pahasta.
Mitäs muuta? Pari viikkoa sitten olin Suomessa ukin 80 vuotissynttäreillä, joista kyllä nautin täydellä sydämellä. Hyvää seuraa, paljon naurua, oma äidinkieli käytössä ja SAUNA! Harmikseni aika jäi turhan lyhyeksi, kun lento oli Helsingissä perjantai- iltana klo 24 ja takaisin päin lähdettiin sunnuntaina klo 19.30. Toivon mukaan Suomen verovirasto antaisi ilmaiset lennot taloyhtiön kokoukseen parin viikon päästä, kun sopivasti olisi 4 päivää vapaata... Ja Kesäkuussa kutsuu kaverin häät jolloin on taas loistava syy ottaa lennot Suomeen!
D entisenä uimarina on saanut mut ostamaan oikean uimapuvun(!!!!). Bikinit ei kuulemma kelpaa, niin Tk-Maxx tarjosi Speedon uikkarit hintaan £9.95. Eilen se sitten kyseli onko mulla uimalaseja, koska kuulemma ilman niitäkään ei voi uida. Totesin siihen että harvemmin tulee päätä laitettua pinnan alle ja kommenttini sai tietenkin kohun aikaan. Mokomakin välineurheilija... Tänään PITI mennä uimaan, mutta piknik puistossa taitaa viedä voiton. Aurinko lämmittää ilman lähemmäs pariinkymmeneen asteeseen, niin pakkohan siitä on nauttia. Kylmä siideri vai urheilu? Sitähän minäkin...
Ja minä
Yritän muistaa teitä pariakymmentä lukijaa ja päivittää vähän useammin! Kiitos kärsivällisyydestä. Nyt on kuitenkin aika alkaa miettimään niitä piknik eväitä...
No comments:
Post a Comment