Kolikon kääntöpuolena, haluan usein tuhatta asiaa samaan aikaan. Jokainen päivä on pois elämästäni ja jokaisen päivän olisin voinut viettää toisin. Eilen olin uskomattoman väsynyt työpäivistä ja heräsin vasta puolenpäivän jälkeen, enkä koko päivänä saanut aikaan kuin Banoffee-piirakan (joka oli kyllä oikein hyvä aikaansaannos). Siksi tästä päivästä oli pakko saada enemmän irti ja onneksi useat ilmaiset museot tarjoavat tekemistä sadepäiviksikin. Päivä menikin mukavasti Museum of London:ia kierrellessä ja Meksikolaisessa Wahaka-ravintolassa herkutellen. Nyt sunnuntai ahdistus kuitenkin pitää huolen siitä, että kyseenalaistan elämääni taas kerran.
En halua olla sairaanhoitaja. Tämän olen tiennyt jo kymmenisen vuotta, kun ensimmäisen kerran tutustuin kätilön ammattiin. Sairaanhoitajaksi kouluttautuminen oli vain välietappi, ja pelkään etten ikinä toteuta suurinta unelmaani. Jotenkin sitä vain ajattelee, että ensi vuonna sitten, mutten ole vieläkään takaisin koulunpenkillä. Torstaina oli superahdistava työpäivä ja työkaverin huutokonserttia kuunnellessani, mietin vain miten väärässä paikassa olen. Tiedän että sopeutumiseen menee oma aikansa, mutta samalla mietin että jokainen päivä jonka vietän tekemässä työtä, jota en täysillä halua tehdä, on pois siitä mitä haluan. Toisaalta, olisi melko röyhkeää todeta pomolle vasta muutaman kuukauden jälkeen että kiitos mutta ei kiitos. Sillä kyllä varmistaa että suosituksia on ihan turha jälkikäteen kysellä. Ja Lontoossa asuminen täysipäiväisenä opiskelijana ei näin taloudelliselta kannalta houkuta.
Haluan tehdä jotain ihan muuta, kuin hoitotyötä. Ajoittain olen kateellinen Dlle, joka istuu toimistossa päivät pitkät. On päiviä, jolloin haluaisin pukea kivat vaatteet ylle, laittaa hajuvettä, rakennekynnet ja astella vaikka omaan puotiin, jossa myyn vaatteita ja karkkia. Tai työskennellä lentokentällä ja katsella erilaisia ihmiskohtaloita joka päivä. Tai voittaa lotossa niin paljon rahaa, ettei aamuisin tarvitse nousta sängystä, jos ei siltä tunnu. Unelma kätilön ammatista ja rakennekynsistä ei ihan kohtaa, mutta toisaalta olisi kiva tehdä jotain täysin erilaista.
Haluan muuttaa. Asuessani kotona, halusin muuttaa kerrostaloon keskustaan. Asuessani kerrostalossa keskustassa, halusin muuttaa omaan rivitaloon Aittakorpeen (ja ajoittain myös Tampereelle). Asuessani Aittakorvessa rivitalossa, halusin muuttaa Lontooseen. Asuessani Lontoossa, haluan taas muuttaa.
Kun seurustelee ihmisen kanssa joka ei osaa Suomea, on vain realistista ajatella ettei me koskaan muuteta Suomeen. Ajatus on aika surullinen, varsinkin kun kaikki sukulaiseni asuvat Suomessa. Mutta toisaalta ajatus Australiaan muutosta on melko houkutteleva, enkä koskaan ole pelännyt sitä mahdollisuutta. Kun parisuhteen osapuolet ovat eri maista, kompromisseja on pakko tehdä. On ihan sama missä maassa asuu, aina jompikumpi (tai molemmat) kaipaavat sukuaan.
Siis tiedänkö mitä elämältäni haluan? On melko selvää ettei minulla ole hajuakaan. Haluan tanskandogin ja mäyräkoiran. Haluan ison takapihan ja nurmikon joka ei koskaan kasva liian pitkäksi. Haluan osata kymmentä kieltä, mutten jaksa opiskella. Haluan hevosia ja maatilan. Haluan vaaleansinisen Ford Anglian. Haluan kaiken heti ja nyt.
Mutta kaiken sen paineen ja haluamisen keskellä, olen onnellinen. Olen nuori ja minulla on aikaa. Minulla on aikaa ostaa lotto, auto ja koirat. Minulla on aikaa opiskella ja tienata rahaa niihin hevosiin. Minulla on aikaa opiskella kieliä vaikka metrossa istuessani. Minulla on aikaa muuttaa vielä satoja kertoja ja löytää sijani tällä pallolla. Ja sitäpaitsi kaikki ne asiat, joita raha ei voi minulle tuoda ovat kunnossa. Minua rakastetaan ja minä rakastan. Kotiin palaaminen on aina yhtä ihanaa ja olen terve. Olen liikkunut eteenpäin, enkä jäänyt paikalleni. Olen oikealla tiellä.
"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan" -Muumipappa
No comments:
Post a Comment