Aakkoset

Aamu, joka tulee aina liian aikaisin.

Belgia, joka kutsuu perjantaina. 

Chinese, jonka kotiinkuljetusta taas odotan.

Daniel, jota niin rakastan.

Elle, joka tuo aina hymyn huulille.

Facebook, jota tulee selattua liikaa.

Google Maps, joka auttaa löytämään.

Häät, joihin meillä on kunnia osallistua.

Itku, joka tuli kun koditon mies nukkui makuupussissa koira kainalossa. 

Juusto, joka ei maistu samalta.

Karkki, joka aina eksyy suuhun.

Lammas, jota söin perjantaina Ranskalaisessa ravintolassa (<3!!)

Matto, joka olisi ihana pestä mäntysuovalla mattorannassa. 

Netflix, josta tuijotan jaksotolkulla Gossip Girl:iä.

Oyster, jonka kuoressa on RHCP:n logo 

Punta, jonka aina tuhlaan.

Queen, jota en ole vielä tavannut.

Reseptikirja, josta D saa kokata kaiken. 

Suomi, jota aina ikävöin. 

Tukka, jossa on liian pitkä juurikasvu.

Unelma, joka odottaa toteutusta.

Valokuva, jonka haluaisin osata ottaa.

Willy Wonka, jonka pehmodelfiini sai nimekseen. 

XO, jonka D aina laittaa viimeisen viestin perään.

Yövuoro, jossa nukutaan pari-kolme tuntia. 

Zumba, johon aina siskon kanssa menin.

Äiti, joka aina ymmärtää. 

Ötökkä, joka ei osaa mennä ikkunasta ulos.

(On muuten aika hurjaa, että sivun selauksia alkaa olemaan n.50/pv, kun alussa niitä oli alle 10! Kiitos siitä!)

Mistä on viikonloppu tehty?

 Tuoreista kukista

 Kaukaisista paketeista

 Työjutuista

 Lahjapaketeista

 Kuplista 

 Kakusta

Sateesta

D täyttää 29 huomenna ja juhlistetaan sitä jo tänään mun lauantaisen yövuoron takia. Aivan loistava Ranskalainen ravintola odottaa ihan kulman takana enkä malta odottaa että pääsen taas niiden herkkupatojen ääreen! Ja onneksi maanatainen bank holiday antaa meille vielä enemmän yhteistä aikaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kuvia

Viime vuoden marraskuussa oli piinaviikot. Tiedettiin Dn kanssa, että taukoa tulee taas viitisen viikkoa mutta toisaalta se kaikki huipentuisi yhteiseen lomaan Australiassa. Aika oli saatava kulumaan tavalla tai toisella. Silloin sain idean "ota kuva päivästäsi", joka siis yksinkertaisuudessaan kertoisi toiselle mitä sinä päivänä teit. Sunnuntai- illat oli aina jänniä kun oli aika jakaa "mestariteokset". Eipä niissä kuvissa mitään säästämisen arvoista ollut, mutta aika tosiaan meni nopeasti!

Nyt on siis luvassa sekalaisia kuvia puhelimen kätköistä. Mikään valokuvaaja en ole ja kameranakin toimii kolmisen vuotta vanha HTC. On kuitenkin hauska jakaa erilaisia tapahtumia ja kuluttaa aikaa ottamalla kuva päivästäsi!

Ronin hautajaiset.  Muistan aina sen päivän, kun haettiin perheeseen uusi koira vanhan kuoltua jo jokunen vuosi sitten. Odotettiin Vaaralan Shellillä, kunnes lopulta kaksi Mustalaista ajoi pihaan. Auton takapenkillä oli laihin ja pienin koiranpentu mitä olin koskaan nähnyt. Olin katsonut koirakirjasta, että lyhytkarvainen Collie uros on melko suuri koira ja tuo pieni rääpäle rottinkikorissa ei ihan kohdannut sitä odotusta. Noh, elämän kolhima tapaus se vähän olikin. Mutta paras koira ikinä.
Joulu 2011 oli Ronin viimeinen joulu. 27.12 tulin kaupungilta hakemaan äitin autoa lainaan, eikä koiran haukuntaa enää kuulunutkaan. Roni lähti saappaat jalassa, enkä parempaa lähtö olisi sille toivonutkaan. Roni pystyttiin hautaamaan vasta vappuna enkä harmikseni ollut paikalla. Koira on minulle aina perheenjäsen eikä vain lemmikki ja Ronin muisto säilyy aina sydämessäni.

Englannin arkkitehtuuri. Tykkään ihan hirveästi Englantilaisista taloista. Kadut ovat täynnä vieriviereen rakennettuja pari-kolme kerroksisia Viktoriaanisia taloja. Pihat ovat pieniä ja lähes jokaisen olohuoneeseen on suora näköyhteys, mutta jotain niin hurmaavaa niissä vain on. Meidän kulmilla on myös jokunen omakotitalo, joista ylläoleva on ehdoton suosikkini. Eikö voikin kuvitella Maija Poppasen asustelevan siellä? Ja kuulemma Gordon Ramsay on kulmilla myös!

Lontoon museot. Parasta tietenkin on, että useimmat niistä ovat ilmaisia. British museum on tähän mennessä suosikkini, josta löytyy esimerkiksi Kleopatran sarkofagi. Ja museo on rakennuksenakin melko vaikuttava. Vielä ei olla Dn kanssa palattu Natural History museum:iin katsomaan niitä dinosauruksia...

Suru-uutiset. Voi itku!! PMMP on ehdottomasti paras Suomalainen bändi ja nyt ne lopettaa. Muistan sen Amarillon keikan, jossa serkun ja siskon kanssa kreisibailattiin PMMPn kanssa. Meripäiville on nyt pakko tulla!! Otetaan sitten vaikka sairaslomaa, mutta silloin on mahdollisesti viimeinen kerta kun ne nään!

Tyhjä metrovaunu. Joka ei luvannut mitään hyvää. Pysähdyttiin tunneliin, ennenkuin ehdittiin edes seuraavalle pysäkille. Kuuntelin musiikkia toisella korvalla ja kuulin "broken on tracks" ja luulin että juna on hajonnut raiteille pari pysäkkiä meidän edellä. Seisottuamme vartin tunnelissa kuuntelin tarkemmin ja kuulin "body on tracks". Eli taas joku epätoivoinen hypännyt metron alle kuolemaan. Voin vain kuvitella miten kauhea tilanne on metrokuskille. Ja niin jokapäiväinen.
Noh, matka töistä kotiin kesti lopulta 1,5 tuntia ja siihen sisältyi mm. kävelyä pimeässä, sateisessa Lontoossa. Junassa oli muutama muukin yhtä vihainen matkustaja..

The Hope. Lähipubi, joka on erityisesti Ellen suosiossa. Pubia ei tietenkään pysty ohittamaan, ilman että yrittää sisään. Syy löytyy pohjattomasta koirankeksi kulhosta, josta D aina hakee kourakaupalla lisää. Ja rapsutuksia ja huomiota saa yllin kyllin. Varsinainen pubiruusu!

Juna-asema. On jotenkin todella hassua, että Gatwick Express vilistää joka vartin välein meidän lähiaseman läpi. Helmikuussa 2012 istuin tuossa junassa ja olin yksin turistina Lontoossa. Empä olisi silloin uskonut, että joku päivä kävelen tuon juna-aseman ohi Ellen kanssa.

Jälkkäritestausta. Kaupat ovat täynnä toinen toistaan jännempiä juttuja, joita innoissani ostan ja maistelen. Tavoitteenani on maistaa jokaista meidän lähikaupan vanukasta/jälkkäriä. Maha kiittää ja farkut kiristää, mutta hyviä löytöjä on jo tehty! Ja elämä on nauttimista varten. Niin kauan kuin mahdun lentokoneen penkkiin survomatta, olen onnellinen. 

Eivät ne mitenkään toisiinsa liity, mutta kertovat jotain elämästä. Kokeilkaa ottaa kuva, joka kertoo päivästäsi tai tekemisistäsi. Kuvaus jatkukoon ja palataan taas!

Oletko koskaan tyytyväinen?

Mun suurin pelko elämässä on sen tuhlaaminen. En halua löytää itseäni makaamassa vanhainkodissa miettien, että miksen matkustanut, rakastanut, kokenut tai nähnyt enemmän. Miksi asetin itselleni rajoja vain siksi että pelkäsin? Muistan kuinka sisko joskus sanoi, että jos Katja ei ole tyytyväinen niin hän ei pelkää muuttaa sitä.  Siksi kaikki se mitä minulla nyt on, on saavutettu kovan työn ja intohimon kautta. Halusin sen rivitaloasunnon, joten hain lainan ja ostin sen. Halusin sen oman koiran, joten adoptoin sen. Halusin muuttaa ulkomaille, joten jätin kaiken ja lähdin. Halusin sen parisuhteen, joten taistelin vaikka kuinka sattui.

Kolikon kääntöpuolena, haluan usein tuhatta asiaa samaan aikaan. Jokainen päivä on pois elämästäni ja jokaisen päivän olisin voinut viettää toisin. Eilen olin uskomattoman väsynyt työpäivistä ja heräsin vasta puolenpäivän jälkeen, enkä koko päivänä saanut aikaan kuin Banoffee-piirakan (joka oli kyllä oikein hyvä aikaansaannos). Siksi tästä päivästä oli pakko saada enemmän irti ja onneksi useat ilmaiset museot tarjoavat tekemistä sadepäiviksikin. Päivä menikin mukavasti Museum of London:ia kierrellessä ja Meksikolaisessa Wahaka-ravintolassa herkutellen. Nyt sunnuntai ahdistus kuitenkin pitää huolen siitä, että kyseenalaistan elämääni taas kerran.

En halua olla sairaanhoitaja. Tämän olen tiennyt jo kymmenisen vuotta, kun ensimmäisen kerran tutustuin kätilön ammattiin. Sairaanhoitajaksi kouluttautuminen oli vain välietappi, ja pelkään etten ikinä toteuta suurinta unelmaani. Jotenkin sitä vain ajattelee, että ensi vuonna sitten, mutten ole vieläkään takaisin koulunpenkillä. Torstaina oli superahdistava työpäivä ja työkaverin huutokonserttia kuunnellessani, mietin vain miten väärässä paikassa olen. Tiedän että sopeutumiseen menee oma aikansa, mutta samalla mietin että jokainen päivä jonka vietän tekemässä työtä, jota en täysillä halua tehdä, on pois siitä mitä haluan. Toisaalta, olisi melko röyhkeää todeta pomolle vasta muutaman kuukauden jälkeen että kiitos mutta ei kiitos. Sillä kyllä varmistaa että suosituksia on ihan turha jälkikäteen kysellä. Ja Lontoossa asuminen täysipäiväisenä opiskelijana ei näin taloudelliselta kannalta houkuta.

Haluan tehdä jotain ihan muuta, kuin hoitotyötä. Ajoittain olen kateellinen Dlle, joka istuu toimistossa päivät pitkät. On päiviä, jolloin haluaisin pukea kivat vaatteet ylle, laittaa hajuvettä, rakennekynnet ja astella vaikka omaan puotiin, jossa myyn vaatteita ja karkkia. Tai työskennellä lentokentällä ja katsella erilaisia ihmiskohtaloita joka päivä. Tai voittaa lotossa niin paljon rahaa, ettei aamuisin tarvitse nousta sängystä, jos ei siltä tunnu. Unelma kätilön ammatista ja rakennekynsistä ei ihan kohtaa, mutta toisaalta olisi kiva tehdä jotain täysin erilaista.

Haluan muuttaa. Asuessani kotona, halusin muuttaa kerrostaloon keskustaan. Asuessani kerrostalossa keskustassa, halusin muuttaa omaan rivitaloon Aittakorpeen (ja ajoittain myös Tampereelle). Asuessani Aittakorvessa rivitalossa, halusin muuttaa Lontooseen. Asuessani Lontoossa, haluan taas muuttaa.
Kun seurustelee ihmisen kanssa joka ei osaa Suomea, on vain realistista ajatella ettei me koskaan muuteta Suomeen. Ajatus on aika surullinen, varsinkin kun kaikki sukulaiseni asuvat Suomessa. Mutta toisaalta ajatus Australiaan muutosta on melko houkutteleva, enkä koskaan ole pelännyt sitä mahdollisuutta. Kun parisuhteen osapuolet ovat eri maista, kompromisseja on pakko tehdä. On ihan sama missä maassa asuu, aina jompikumpi (tai molemmat) kaipaavat sukuaan.

Siis tiedänkö mitä elämältäni haluan? On melko selvää ettei minulla ole hajuakaan. Haluan tanskandogin ja mäyräkoiran. Haluan ison takapihan ja nurmikon joka ei koskaan kasva liian pitkäksi. Haluan osata kymmentä kieltä, mutten jaksa opiskella. Haluan hevosia ja maatilan. Haluan vaaleansinisen Ford Anglian. Haluan kaiken heti ja nyt.

Mutta kaiken sen paineen ja haluamisen keskellä, olen onnellinen. Olen nuori ja minulla on aikaa. Minulla on aikaa ostaa lotto, auto ja koirat. Minulla on aikaa opiskella ja tienata rahaa niihin hevosiin. Minulla on aikaa opiskella kieliä vaikka metrossa istuessani. Minulla on aikaa muuttaa vielä satoja kertoja ja löytää sijani tällä pallolla. Ja sitäpaitsi kaikki ne asiat, joita raha ei voi minulle tuoda ovat kunnossa. Minua rakastetaan ja minä rakastan. Kotiin palaaminen on aina yhtä ihanaa ja olen terve. Olen liikkunut eteenpäin, enkä jäänyt paikalleni. Olen oikealla tiellä.

"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan" -Muumipappa

Public Holiday Weekend

Englannissa ei tunneta vappua ja olin aika harmissani, kun Suomessa heiluttiin YO-lakit päässä skumppaa juoden ja itse olin töissä. Onnekseni sain harmia edes vähän takaisin, kun toukokuun ensimmäinen ja viimeinen maanantai ovat Englannissa yleisiä vapaapäiviä (Early May bank holiday ja Spring bank holiday). Ja pakkohan pitkää viikonloppua oli juhlistaa!

Perjantai- iltana kömmin työpäivän jälkeen kotiin jo hämärän laskeutuessa eikä energiataso kantanut kuin siiderin ja iltaruuan verran. (D on keksinyt pastasalaatin, jota tehdään aina uusi satsi kun vanha on syöty. Majoneesia roppakaupalla, mutta niiiiin hyvää!)

Lauantaina oli ensin luvassa pientä shoppailua. Onneksi kaikki mitä tarvitaan löytyy vain parinkymmenen minuutin päästä, isoimpia ihmismassoja vältellen.

Mukaan tarttui iso Wok- ja tavallinen teflon paistinpannu. D oli ihan ihmeissään, kun löydettiin molemmat Tk-Maxxista alle kolmenkympin. Ja kyseessä on kuitenkin Tefalin vehkeet! Tk-Maxxista tarttuu mukaan välillä todellisia löytöjä. Vaateostosten tekeminen vaatii kuitenkin pitkää pinnaa, koska kaikki värit, koot ja mallit ovat yhdessä rekissä. Tutustumisen arvoinen paikka silti!
Shoppailun jälkeen käveltiin Dn kaverin luo katsomaan viikon vanhaa poikavauvaa. Vietiin lahjaksi pehmomuumi, josta varsinkin vauvan äiti ilahtui suuresti. Muumi tarttui mukaan viikko sitten Covent Gardenin muumikaupasta, jossa innoissani luin suomea joka paketin kyljestä. Mutta vauvakuume sai aikamoisen boostin, kun  kolmen kilon painoinen nappisilmä tuijotti suu auki ja puristeli mun sormia pienillä käsillään. Tämän jälkeen D on yrittänyt heittää kylmää vettä niskaan jotta kuume laskisi, mutta jotenkin sitä on hirveän hauska pelotella vauvajutuilla.

Ilta jatkui tietenkin lätkän MM-kisoilla! Seisoessani tuolilla Suomen lippua heilutellen ja Maamme-laulua loilottaen, totesin ettei se tuliainen sittenkään ollut hullumpi idea. D pelkäsi että naapurit luulee sitä vaimonhakkaajaksi joka kerta kun kiljuin maalille, niin se sitten nauraa hohotti kovaan ääneen samalla. Nyt sitä luullaan hakkaajaksi, joka vielä suuresti nauttii tekosistaan...

Parasta illassa oli kuitenkin tarjoilut. Pannut pääsivät heti tositoimiin, kun alkupaloiksi D paistoi jättikatkarapuja, kampasimpukoita ja Chorizo makkaraa jotka ostettiin aikaisemmin Clapham Junctionin kalatorilta tuoreeltaan. Pääruuaksi oli pistaasipähkinöillä kuorrutettuja porsaankyljyksiä. Ja tietenkin juomapuoli oli myös kunnossa. Onnea on mies joka rakastaa kokkaamista....!

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja aamupalaksi mussutettiin munakasta, croissantteja, muffinsseja, kahvia ja mustikka-mansikka smoothieta (ai miten niin me rakastetaan ruokaa??). Päivä oli muuten aika hiljainen, kun edellisen illan väsymys painoi. D meni kaverilleen grillamaan ja mä nautin hiljaisuudesta tuijottaen pari jaksoa Gossip girliä ja nukkumalla 1,5 tunnin päikkärit. Ostettiin Netflix ja olen ihan koukussa Breakin Bad:iin, jota myös tulee katsottua pari-kolme jaksoa illassa. En ikinä tajunnut miten hyvä sarja se on, vaikka varmasti sitä on Suomessakin esitetty aikanaan.
Päikkäreiden ja iltalenkin jälkeen alkoi taas menojalkaa vipattamaan ja eihän siinä muu auttanut kuin ottaa bussi kohti Clapham Junction:ia. Parissakin pubissa tuli iltaa vietettyä ja puolen yön maissa käveltiin kotiin kebapit rinnuksilla. (Kebapin tilaaminen on muuten todella raivostuttavaa, kun vaihtoehtoina on Shish, kofta tai döner ja leipävaihtoehtoja vielä muutama siihen perään. Eikös se Erkan kebapin Iskender riitä?) Mutta kotimatka oli ehkä hauskin ikinä kun selitin taas vauvajuttujani ja päätettiin pimeän puiston suojissa mennä pusikkoon pussailemaan. D kuitenkin valitsi juuri sen nokkospuskan ja ilo loppui lyhyeen.

Mutta jo lauantai- iltana päätettiin, että seuraavana aamuna lähdetään kanaalille kävelemään. Maanantai olikin todella lämmin päivä ja puolilta päivin otettiin metro Camden town:iin, josta lähdettiin seuramaan Regent's Canal:ia. Kanaali oli todella kaunis, mutta tie melko kapea. Ja silloin kun porukkaa riittää ja pyöräilijöitä tulee edestä ja takaa on hermot koetuksella. Muutaman kerran molempia houkutti tönäistä pari pyöräilijää kanaaliin, mutta pidettiin hermot kurissa. Kokonaisuudessaan kanaali on melkein 14 kilometriä pitkä ja ihan koko lenkkiin ei meillä energia riittänyt. Mutta hiljakseen kun käveltiin, käytiin pubissa syömässä ja ostettiin kioskista pari matkajuomaa oli lenkki oikein onnistunut! Suosittelen kyllä kaikille!

 

Kuvan ovi ei liity mihinkään. Se oli vain kivan värinen!

Lenkki päättyi Hackney:n kaupunginosaan, jossa liityttiin tuhansien ihmisten joukkoon London fields nimiseen puistoon. Suurimman osan ajasta vietin kuitenkin vessajonossa kymmenien muiden kanssa. Miksi naistenvessaan on aina niin hirveät jonot??

Kello alkoi olemaan jo vaikka ja mitä ja oli aika ottaa juna alle ja suunnata kotiin Ellen luo. Jostain syystä valmispizza vaihtui burgereihin ja (tietenkin) pastasalaattiin, joita D vielä illalla puoli kymmeneltä väänsi. Ei ihme että väsynyt mies nousi aamulla töihin!
Itse vielä nautin viimeisestä vapaapäivästä ennen kolmen päivän työputkea. Ilma hellii taas ja sisällä istuminen ei oikein innosta. Taidankin napata kirjan ja viltin mukaan ja painella puistoon nauttimaan. Kohta ei taas ulkoilmaa nää kuin ikkunasta, niin ajasta on otettava kaikki irti!

Ja arki rullaa

Aikaa on vierähtänyt jo hyvä tovi viime postauksesta ja pahoittelut siitä! Nyt on päästy työrutiineihin hyvin kiinni ja on aika jaaritella miten se elämä kohtelee täällä päässä.

Ensimmäiset pari viikkoa uudessa työpaikassa meni sairaalaa kiertäessä. Kyseessä on siis vain 4 kerroksinen, sydän- ja keuhkosairauksiin erikoistunut sairaala Lontoon keskustassa. Oxford street on aivan kivenheiton päässä ja raivo-Katja potkii turisteja pois tieltä pitkän työpäivän jälkeen (oikeasti, onko pakko äkkipysähdellä, seisoa liukuportaissa vasemmalla puolella ja tukkia kaikki mahdolliset kulkureitit?). Ekat pari viikkoa oli melko stressaavat, koska joka päivä piti olla eri paikassa. Siinä sitten mietit että mistä löydät vaatteet, kenet pitää tavata ja mitä he odottavat että teen. Inhoan sitä opiskelija tunnetta, kun seisot tumput suorana nurkassa etkä tiedä yhtään missä seisot ja mitä teet. Mutta kunnialla selvittiin ja tulihan siinä nähtyä paljonkin mielenkiintoisia asioita (kuten esimerkiksi kuinka korkea suihkulähde avosydänleikkauksessa voidaan saada aikaiseksi). Mutta ehdottomasti parasta oli toisen Suomalaisen hoitajan tapaaminen! Numerot on jo vaihdettu ja todennäköisesti MM-lätkää mennään yhdessä katsomaan pubiin, jossa ANTERO MERTARANTA selostaa!!!!! Oli todella outoa puhua Suomea työpaikalla, mutta ehdottoman tervetullutta!

Omalla osastolla on siis jo työntekoon päästy kiinni. Työvuorot ovat 12,5 tuntisia ja niitä on 13 kuukaudessa. Ensin vähän mietin että miten mammuttivuoroja jaksaa pari putkeen, mutta pakko myöntää että aika lentää. Ja parastahan on melko runsaatkin vapaapäivät palautumiseen! Mutta työtahti on kova ja eroja löytyy niin hyvässä kuin pahassa.

• Et välttämättä saa työparia. Tämä siis tarkoittaa kun potilaita on n.4-6/hoitaja, niin ne sitten hoidetaan yksin. Ei siinä mitään jos kaikki on käveleviä, mutta yksikin autettava niin saat juosta toisten kiireisten hoitajien perässä että kukaa ehtii auttamaan. Todennäköisesti opiskelija, joita on parhaimmassa tapauksessa 6 kerrallaan. 
• Kaikki on lääkärin määräämää. Esimerkiksi happea ei lisätä/vähennetä kuin hätätapauksissa ja tarkka litramäärä on kirjattu lääkekorttiin. Mitään lääkkeitä mitä ei ole lääkekortissa EI anneta ilman lääkärin määräystä. Tämä siis koskee myös ihan perus käsikauppatavaraa. Eilenkin sain sitten hälytellä lääkäriä osastolle, että sain antaa laksatiivia potilaalle. Asiaa perustellaan hoitajan selustan turvaamisella, mutta eikös koulutus valmista perusasioihin? Tuntuu kummalliselta, että kuka tahansa voi ostaa esimerkiksi kodeiinia apteekista ilman reseptiä mutta koulutettu sairaanhoitaja ei saa antaa edes laksatiivia?
• Papereita riittää. Kaikki potilastiedot on kansioissa ja niihin kirjataan kaikki mitä teet eri lomakkeille. Ja tietenkin kansiot ovat aina hukassa, kun niitä siirtelee lääkärit, hoitajat, farmaseutit, fysioterapeutit ja kuka milloinkin. Kaikki vakuuttelevat että sähköisiin potilastietojärjestelmiin siirrytään tulevaisuudessa, mutta ajankohtahan on täysi mysteeri. 
• Lääkkeiden jako. Kun vihdoin löydät sen kansion ja saat lääkärin tunnin odottelun jälkeen kirjaamaan sen särkylääkkeen kortille, on aika siirtyä pikkuruiselle lääkepöydälle. Ei ole farmaseuttia, joka on jakanut seuraavan vuorokauden lääkkeet valmiiksi, vaan jokaisen potilaan lääkkeet jaetaan ja viedään erikseen. Ja toistat tämän joka kerta kun on seuraavan lääkkeenjakovuoron aika. Ja osa lääkkeistä on potilaan huoneessa olevassa lukitussa laatikossa ja se sitten vain pitää tietää. Hidasta ja turhaa ravaamista osastoa ympäri. 
• Osaaminen on todistettava milloin mistäkin asiasta. Koska olen ensimmäistä kertaa Englannissa töissä, minua kohdellaan kuin vastavalmistunutta. Ennenkuin sain luvan viedä pillereitä, piti tehdä 20 sivuinen työkirja ja sen jälkeen erillinen "nursing trainer" valvoi miten tarkistetaan 100 eri asiaa ennenkuin se pilleri löytää tiensä potilaan suuhun. Ei yhtään huono systeemi varmistamaan hoitajien ammattiosaaminen, mutta kovin työläs ja stressaava. Seuraavaksi on IV-lupien hankkiminen edessä ja luvassa taas uusi työkirja, valvontaa ja koulutusta. Ymmärrettävää tosin, koska Englannissa opiskelijat eivät valmistuttuaan ole kanyloineet kertaakaan, koska koulussa ei sitä opeteta. Työelämälle on annettu paljon vastuuta hoitajien koulutuksen suhteen, joka on mielestäni hidasta. Tuntuu järkevämmältä saada koulun penkiltä perusasiat osaavat sairaanhoitajat, jotka vain kasvattavat omaa osaamistaan sitten työelämässä. Luojan kiitos katetrointi koulutukseen en ole joutunut, mutta odotan vain että milloin se pomo senkin keksii. 
• Uniformu. Mustat sukat, mustat kengät, mustat housut/sukkahousut, sininen tunika/mekko. Pomo jo hermostui kun kaulassani killui kaulakoru, joita ei kuulemma saa olla. Yksi sormus on kuitenkin sallittu. Milläs ruumiinosalla me potilaisiin kosketaankaan...? 

Nämä siis vain muutamia erikoisuuksia mihin olen törmännyt tähän mennessä. Varmasti Suomessa jossakin voidaan toimia yllämainituilla tavoilla, mutta itse en niihin törmännyt edellisessä työpaikassani. Ja kaikki kokemus vain kasvattaa omaa ammattiosaamistani, joka ei ole lainkaan pahasta. 

Mitäs muuta? Pari viikkoa sitten olin Suomessa ukin 80 vuotissynttäreillä, joista kyllä nautin täydellä sydämellä. Hyvää seuraa, paljon naurua, oma äidinkieli käytössä ja SAUNA! Harmikseni aika jäi turhan lyhyeksi, kun lento oli Helsingissä perjantai- iltana klo 24 ja takaisin päin lähdettiin sunnuntaina klo 19.30. Toivon mukaan Suomen verovirasto antaisi ilmaiset lennot taloyhtiön kokoukseen parin viikon päästä, kun sopivasti olisi 4 päivää vapaata... Ja Kesäkuussa kutsuu kaverin häät jolloin on taas loistava syy ottaa lennot Suomeen! 

D entisenä uimarina on saanut mut ostamaan oikean uimapuvun(!!!!). Bikinit ei kuulemma kelpaa, niin Tk-Maxx tarjosi Speedon uikkarit hintaan £9.95. Eilen se sitten kyseli onko mulla uimalaseja, koska kuulemma ilman niitäkään ei voi uida. Totesin siihen että harvemmin tulee päätä laitettua pinnan alle ja kommenttini sai tietenkin kohun aikaan. Mokomakin välineurheilija... Tänään PITI mennä uimaan, mutta piknik puistossa taitaa viedä voiton. Aurinko lämmittää ilman lähemmäs pariinkymmeneen asteeseen, niin pakkohan siitä on nauttia. Kylmä siideri vai urheilu? Sitähän minäkin...

 Ja minä

Yritän muistaa teitä pariakymmentä lukijaa ja päivittää vähän useammin! Kiitos kärsivällisyydestä. Nyt on kuitenkin aika alkaa miettimään niitä piknik eväitä...